Viime aikoina on ollut paljon puhetta lentoliikenteen päästöistä ja väläytelty jopa lentoveroa kompensoimaan tätä saastuttamista. Ympäristötietoisen suurennuslasin alle löydetään päivittäin uusia kriittisen tarkastelun kohteita, mutta harva meistä tulee ajatelleeksi älypuhelinta käyttäessään tai kotisohvalla suoratoistopalveluista nauttiessaan, että langattomasti ”leijuva” internet voisi tuottaa hiilidioksidipäästöjä tai kuluttaa mittavasti energiaa.
Internetin ylläpitoon tarvitaan energiaa kuluttavia datakeskuksia eli konesaleja. Laskelmien mukaan yhteen hakukonehakuun käytettävällä energialla polttaisi 60 watin hehkulamppua 17 sekuntia. Hiilidioksidipäästöiksi muutettuna ”googlauksen” hinta on 0,2 grammaa päästöjä. Karkeasti arvioiden maailman konesalien päästöt ovat suuremmat kuin lentoliikenteen ja kasvavat jatkuvasti. Ennusteiden mukaan ICT-alan päästöt ovat vuonna 2020 jopa neljä prosenttia kaikista päästöistä, kun vuonna 2013 luku oli 2 %. Ympäristölle ei ole yhdentekevää, millä tasolla konesalin energiatehokkuus on.
Ratkaisuja löytyy
Koska on vaikeaa kuvitella, että konesalien määrä vähenisi digitalisoituvassa nyky-yhteiskunnassa, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on syytä ottaa osaksi konesalitoimintaa. Markkinoilla on tarjolla uusiutuvilla energialähteillä tuotettua hiilineutraalia sähköä, jonka lisäksi konesalien hiilidioksidipäästöjä on mahdollista pienentää innovatiivisilla ja energiatehokkailla ratkaisuilla.
Konesalien palvelinlaitteet tuottavat runsaasti lämpöä ja ovat päällä koko ajan, eli niiden energiankulutus on vakio. Laitevalinnoilla voi vaikuttaa jonkin verran, sillä uudemmat laitteet kuluttavat energiaa hieman vanhempia malleja vähemmän ja kestävät myös korkeampaa käyttölämpötilaa käyttöiän lyhentymättä. Avainasemassa päästöjen vähentämisessä on kuitenkin konesalin jäähdytysjärjestelmä. Konesalin kokonaiskulutus jakautuu laitteiden käyttämään ja jäähdytykseen kulutettuun energiaan ja yleensä jäähdytyksen osuus on 30-50%. Oikeilla ratkaisuilla jäähdytyksen osuus on mahdollista saada laskettua alle 20%:iin kokonaiskulutuksesta.
Jäähdytystä ilmaston ehdoilla
Evertechillä on käytössä kolme tapaa jäähdyttää konesalia. Ensisijainen ja energiatehokkain keino on vapaajäähdytys ilmalla, jossa ulkoilmaa johdetaan suodattimien läpi konesaliin. Nestekiertoisessa vapaajäähdytyksessä jäähdytysjärjestelmässä käytettävä neste jäähdytetään ulkona olevan kennon avulla. Yleensä käytössä on näiden kahden yhdistelmä, mutta etenkin kuumina kesäkuukausina vapaajäähdytyksen rinnalle täytyy ottaa nestekierron jäähdytyskone, joka on energiankulutukseltaan suhteellisen suuri.
Konesalin energiatehokkuus perustuu siis lähinnä siihen, kuinka paljon pystytään hyödyntämään vapaajäähdytystä jonka käyttö edellyttää, että ulkolämpötila on maksimissaan 16 astetta. Menneitä kesiä muistellessa on helppo hahmottaa, että Suomen ilmasto tarjoaa erinomaiset puitteet energiatehokkaalle konesalille. Kuumimpina päivinäkin yölämpötilat putoavat riittävän alas vapaajäähdytystä ajatellen.
Pienistä puroista syntyy iso säästö
Isojen linjojen lisäksi Evercloud-konesaleissa energiatehokkuus on otettu huomioon pienintä yksityiskohtaa myöten. Modulaarinen eli konteista rakennettu konesali tarjoaa mittavan määrän erilaisia etuja hyödynnettäväksi. Jokaisen kontin sisälle on rakennettu kuuma-kylmäkäytävä, joten kylmä ja kuuma ilma eivät pääse sekoittumaan ja hyötysuhde pysyy hyvänä. Lisäksi jäähdytetty ilma johdetaan laitteiden etupuolelle jäähdytyksen maksimoimiseksi. Palvelinlaitteiden tuottama lämmin ilma kerätään konteista talteen ja se käytetään kiinteistön muiden osien, esimerkiksi toimistotilojen, lämmitykseen. Energiatehokkuus ei ole vain ympäristön ajattelua, vaan liiketoiminnassa tavoittelun arvoista puhtaasti säästösyistä.
Suomen maantieteellinen sijainti on tärkeä tekijä liiketoiminnassamme. Ilman Suomen viileää ilmastoa koneellisen jäähdytyksen tarve kasvaisi huomattavasti lisäten niin kustannuksia kuin päästöjäkin. Niinpä haluamme tehdä konesaleistamme energiatehokkaita, sillä se on kaikkien etu. Niin meidän, ympäristön kuin asiakkaidenkin.
Liity Evertechin energiatalkoisiin. Syötä laskuriin oma kulutuksesi ja katso paljonko voit vähentää hiilidioksidipäästöjä Evercloud-konesalin avulla: https://evertech.fi/ekologia/#evercalc