Pilvipalvelussa paino sanalla palvelu

Tamperelaisyritys Piceasoft tekee ohjelmistokehitystä mobiililaitteiden elinkaaren eri vaiheisiin. Tuoteportfolioon kuuluvat ohjelmistot, joiden avulla datan siirto vanhasta puhelimesta uuteen, puhelimen muistin tyhjennys sekä puhelimen kunnon analysointi ja vikojen selvittely eivät aiheuta ylimääräistä päänvaivaa.

Käytettyjen kännyköiden markkina kasvaa kovaa vauhtia, sillä kaikilla ei ole halua maksaa huippukalliista uutuuspuhelimista. Kiertotalouden kasvava suosio näkyy globaalisti myös käytettyjen mobiililaitteiden kysynnässä. Piceasoftin liiketoiminnasta yli 90 % tulee kansainvälisiltä markkinoilta ja asiakkaita ovat muun muassa suuret kansainväliset teleoperaattorit kuten Telenor, Swisscom ja Telefonica. Evertech on toiminut tarpeellisten pilvipalveluiden toimittajana aina Piceasoftin perustamisesta lähtien ja asiakastyytyväisyyden takeena on erityisesti Evertechin ainutlaatuinen palvelukokonaisuus.

Poikkeuksellinen palvelukulttuuri

Jyri Roselius, Risto Kivipuro, Joni Lagerbom ja Jani Väänänen perustivat Piceasoftin Nokialta irtauduttuaan.Ensimmäinen tuote julkaistiin vuonna 2013, joten eteen tuli nopeasti tarve jakaa kehitettyä PC-ohjelmistoa muun muassa viihde-elektroniikkamyymälöiden saataville.

Evertech tuli kuvioon mukaan suositusten perusteella. Hinnoittelumalli oli järkevä ja asiakaslähtöinen palvelukonsepti vakuutti alusta lähtien, toimitusjohtaja Jyri Roselius kertaa yhteistyön alkua.

Roselius korostaa asiakaspalvelun ja päivystävän asiakastuen merkitystä, kun mitataan pilvipalvelutoimittajan luotettavuutta. Ongelmatilanteissa on tärkeää saada joku langan päähän, vaikka vain varmistamaan, että ongelman syy on jossain muualla kuin konesalissa. Piceasoftin sovelluksia käyttäville yrityksille, kuten esimerkiksi kodinelektroniikkakaupoille toimiva ohjelmisto on kaupankäynnin kannalta kriittinen tekijä. Puhelintaan vaihtava kuluttaja vaihtaa herkästi myymälää, mikäli palvelussa on katkos. Hyvä palvelu ja sen myötä muodostunut luotettavuus ovatkin Piceasoftille jopa hintaa tärkeämpi valintakriteeri.

Kasvua yhteistyössä

Evertechin modulaarinen konttiratkaisu oli niin ikään Piceasoftille sopiva konsepti. Neljässä vuodessa Piceasoft kasvoi yli 3800 prosenttia ja valtasi vuonna 2017 Deloitten Technology Fast 50 -kasvuyritysvertailun kärkisijan. Toiminnan alkuvaiheessa yrityksellä ei ollut tarvetta heti valtavalle palvelinkoneistolle, mutta kasvun vain kiihtyessä ja ohjelmistoperheen laajentuessa skaalaaminen kasvukäyrän mukaisesti kävi helposti.

Joustava toimintamalli mahdollisti mitoituksen käyttötarpeen mukaan. Tämä sopi meille mainiosti ja samalla linjalla jatketaan edelleen.

Yhteistyö on edennyt alusta asti joustavasti ja kehittämistoiveita on kuunneltu puolin ja toisin.

Evertechin asiantuntijoiden kanssa on helppo tulla toimeen ja olemme yhdessä miettineet parhaat ratkaisut järjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen. Etenkin alkuvaiheessa tarvitsimme paljonkin apua ja tukea, joten yhteiset suunnittelu- ja sparraustuokiot olivat todella arvokasta oppia.

Käyttövarma ja kotimainen

Vaikka valtaosa Piceasoftin liikevaihdosta tulee ulkomailta, pilvipalvelutoimittajan kotimaisuus on osoittautunut isoksi eduksi.

Kyllä suomalaisuudella on tietynlainen kaiku kauempanakin maailmalla. Etenkin kun yritys sanoo sovelluspalvelun olevan palvelimia myöten suomalainen, se antaa luotettavan kuvan. Toki täysin ansaitusti.

Esimerkiksi Venäjä on Piceasoftille merkittävä markkina-alue, mutta siellä Amazon Web Serviceä käytettäessä viranomaiset pistivät kaistan kiinni. Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen köydenveto on johtanut siihen, ettei amerikkalaisella pilvialustalla ole jalansijaa itärajan takana, mutta puolueettoman maan maineessa oleva Suomi kelpaa pilvipalvelutoimittajan kotimaaksi. Niinpä Evertechin kanssa palvelu pelaa moitteettomasti ja väylä Venäjälle pysyy auki.

Yhteistyövuosien Evertech on osoittautunut ylivertaiseksi kumppaniksi.